Liebe Gemeinde, liebe Freunde,

wieder einmal haben wir das Weihnachtsevangelium nach Lukas gehört. Die meisten von uns kennen es schon seit den ersten Lebensjahren von Grund aus. “Alle Jahre wieder” und jedesmal doch so neu und frisch. Weil wir selbst immer nicht dieselben sind. Wir werden älter, wir haben vielleicht eine andere Lebenssituation als früher. Das Weihnachts -evangelium von Lukas ist aber irgendwie so überwältigend, darf ich sagen: ein Gruss aus der Ewigkeit. Aus dem Himmel.

Man hat gesagt, dass die Texte der Propheten des Alten Testaments Weissagungen sind vor der Unbekannten Zukunft. Von dem Weihnachtsevangelium könnte man sagen, es ist eine Weissagung vor der Vergangenheit. Es ist so wunderbar formuliert vom Anfang an bis zum Ende. Es ist ein Zeugnis des Glaubens von Lukas, der seine Bücher (das Evangelium und die Apostelgeschichte) um Jahre 80 in Klein Asien geschrieben hat. Am Anfang seines Evangeliums schreibt er, wie er versucht hat, alles so zu schreiben wie es eigentlich gewesen ist nach den Erzählungen Derjenigen, die vom Anfang an mit Jesus unterwegs gewesen waren.  Aber die ersten Stunden im Leben Jesu hat Lukas tatsächlich prophezeien, wahrsagen müssen mit Hilfe des göttlichen, des heiligen Geistes.

Wir haben zu Hause Hand geschnitzte Krippenfiguren. Jedesmal, wenn wir sie auspacken und auf dem Tisch stellen, können wir nur stille werden und an sie schauen. Es herrscht eine merkwürdige, ruhige, andächtliche, heilige Stimmung. Und gleichzeitig  ist alles doch so einfach, wie an einem ganz gewöhnlichen Tag. Maria und Josef mit dem kleinen Jesus-Kind in der Krippe. Die Hirten in ihren Arbeitskleidern, die Weisen in ihren staubigen Reisekleidern und die ganze Umgebung im Stall zu Bethlehem. Es sieht so aus, als hätten die Leute keine Vorbereitungen für den grossen Tag gemacht. Und tatsächlich, das ist das Wunder der Heiligen Nacht: Alles ist vorbereitet worden von dem grossen Vater im Himmel. Alles ist Geschenk Gottes für seine Kinder. Sie brauchen nur da zu sein, in aller Ruhe an das Kind in der Krippe schauend und sich freuend, von ganzem Herzen sich freuend. Und Gott dankend für seine Güte und Liebe und Treue.

Müssen wir, liebe Freunde, also Weihnachten neu entdecken? Wollen wir zu den Wurzeln zurück? Wenn so, dann werden wir den wahren Inhalt der Weihnachten finden und werden nicht nur bei den Rahmen bleiben müssen.

Viime viikolla kokoontui suomalaisen seurakuntamme seniorien piiri, nk. Ikivihreät, joulukuun tapaamiseen. Joululaulujen ja jouluevankeliumin kuulemisen jälkeen kerroimme muistikuvia jouluistamme. Vanhimmat meistä palasivat varhaisimmissa muistoissaan sota-ajan jouluihin. Kaiken kaikkiaan tuntui siltä, että mitä kaukaisemmasta joulusta oli kyse, sitä valoisammat ja kauniimmat muistot tulvivat mieleen. Itse en oikein ymmärrä siihen muuta syytä kuin sen, että lapsuudessamme koko joulu, alusta alkaen oli meille valmistettu. Se oli täyttä lahjaa niiden rakkaittemme taholta, jotka halusivat puolestamme vaivaa nähdä ja lahjoittaa meille sen, mitä he itse aikanaan olivat saaneet kokea suurimpana mahdollisena lahjana omilta rakkailtaan.

Ja mikä sitten on se paras joululahja? Siitä ja sen ikävästä kertovat joululaulut ehkä kaikkein parhaiten Juuri senkö tähden me niitä niin sanomattoman mielellämme laulamme ja kuuntelemme? “Näin sydämeeni joulun teen” kuvasi Kassu Halonen tätä ikävää ja kaipausta. Että emme jäisi joulun ulkoisiin puitteisiin, kehyksiin, vaan että itse joulun suurenmoinen sanoma alkaisi elää meissä. Tämä vuosi on on ollut täynnä tuskaa ja ahdistusta. Mustat liput ovat liehuneet, naamioituneet raakalaiset ovat herättäneet kauhua ja pelkoa ympäri maailman, pakolaisvirrat ovat lähteent vyörymään rauhalliseksi koetussa Euroopassakin - olemme jotenkin turtuneet tähän ja moni meistä on väsyneenä todennut: Nyt en jaksa enää, vaikka kuinka haluaisin auttaa avutonta ja tukea kaikkensa menettäneitä edes pienellä lahjalla.

Nyt se joulun suurin lahja, Seimen Lapsi, Vapahtajamme, haluaa tulla meidän luoksemme, meidän kaipaukseemme ja ikäväämme, meidän avuttomuuteemme ja väsymykseemme antaen meille uutta valoa ja toivoa. Hän haluaa kasvaa meissä, tulla osaksi meitä meidän ajatuksiamme, sanojamme ja tekojamme. Sitä varmaan Kassu Halonen siellä Oulunjärven rannalla Manamansalossa. Sitä me kaikki täällä Alppien maassa kotimme löytäneet haluamme ja kaipaamme. Ja yksi asia on varma: Joulun Herra tuntee meidän ajatuksemme ja tulee meitä vahvistamaan tänä jouluna ja joulun jälkeen ja jokaisena uutena päivänä niin kauan kuin meillä niitä päiviä riittää.

Hän tuli ja tulee meidän luoksemme nytkin ja haluaa tavata meidät juuri siellä, missä olemme ja juuri sellaisina, kuin nyt olemme.    

Und, liebe Gemeinde, liebe Freunde. Mit uns wird es gehen, wie es damals mit den Hirten ging: “Und die Hirten kehrten wieder um, priesen und lobten Gott um alles, was sie gehört und gesehen hatten, wie denn zu ihnen gesagt war”.  Das ist das Wunder der Heiligen Zeit, der Heiligen Nacht. Lasset uns freuen und dankbar sein. Frohe, gesegnete Weihnachten wünschen wir einander und das tun wir von ganzem Herzen. Amen.